Häät.fi uudistui! Jatka etusivulle tästä
Osallistu kilpailuun: Paikoillanne – Valmiit – VOITA!
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Lemmenlukko on yleinen ilmiö muualla Euroopassa, mutta Suomeen se on rantautunut vasta muutamia vuosia sitten. Katajanokan pohjoispuoliseen puusiltaan ilmestyi ensimmäinen riippulukko kolme vuotta sitten. Sen kiinnittivät Mikael ja Eeva-Maria Stening avioituessaan 8.3.2008. Lukkoja on sittemmin kiinnitetty sillan rautakehikkoon muutamia lisää.
Katajanokkaseura päätti varmistaa, ettei niitä Helsingin kaupungin toimesta poistettaisi. Katajanokkaseura virallisti Katajanokan pohjoispuolen puusillan Rakkauden sillaksi merkitsemällä sen messinkikyltillä. Helsingin kaupunki on sittemmin tehnyt päätöksen, ettei kaupunki tule poistamaan lukkoja sillasta. Tampereella sijaitsevasta Patosillasta on myös muodostumassa rakkauden silta.
Lemmenlukon perinne juontaa juurensa Unkarista, jossa rakastavaiset alkoivat ripustaa riippulukkoja Pecsin kaupungin porttiin 80-luvun alussa. Lemmenlukon kiinnittäminen sillan kaiteeseen symboloi ikuista rakkautta. Lukkoa ei voi enää avata, koska avainta ei löydy. Se on heitetty veteen. Unkarista tapa on levinnyt ympäri Etelä-Eurooppaa ja Baltian maita. Serbiassa Vrnjacka Banja-nimisessä kaupungissa sijaitsee toinen rakkauden lukoista kuuluisa paikka. Most Ljubavi (rakkauden silta) on täynnä rakastavaisten kiinnittämiä lukkoja ja se on kuuluisin Vrnjacka Banjan viidestätoista sillasta. Serbialaisen Nada Fell -nimisen opettajattaren ja Relja-nimisen upseerin traaginen rakkaustarina, joka tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikoihin, on innoittanut rakastavaisia kiinnittämään lukkoja Most Ljubavin siltaan. Parin kerrotaan tapailleen juuri Most Ljubavi sillalla. Kuvat Tuula Palaste-Eerola
Muokattu: 13.2.2023
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Näiden tietojen avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Hyödynnämme myös analytiikkaa raportoinnissa sekä kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Häät-verkkopalveluille on myönnetty kertova Avainlippu-tunnus.
Valitsemalla ”Hyväksy” annat suostumuksesi siihen, että Häät-verkkopalvelut teknologiakumppaneineen tallentaa ja käyttää tunnisteita edellä mainittuihin tarkoituksiin ja käsittelee niiden avulla kerättyjä tietoja markkinoinnin ja mainonnan kohdentamiseen. Osa Häät- verkkopalveluiden tallentamista tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi. Lupasi koskee palveluita haat.fi ja haamessutnetissa.fi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen. Käyttämämme analytiikka-työkalut ovat : Google Analytics, Hotjar, Clarity ja Insight Pixel.