Häät.fi uudistui! Jatka etusivulle tästä
Osallistu kilpailuun: Paikoillanne – Valmiit – VOITA!
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Kuva Kaisu Ojansivu
Laura ja Juha eivät halunneet tehdä kaikkea itse häitään varten. Heille oli helpotus saada saman katon alta mahdollisimman valmis juhla.
Laura ja Juha arvostivat häidensä suunnittelussa omien voimien säästämistä ja ammattilaisiin luottamista. Lauran mukaan hääpäivään liittyy muutenkin niin paljon jännitystä, että stressin minimoiminen kaikin keinoin tuntui hyvältä.
Tilaisuus Villa Sofiaan he ihastuivat heti rakennuksen ulkonäön vuoksi. Ja koska häistä haluttiin mahdollisimman stressittömät, valinta oli helppo.– Saimme tilan lisäksi ruoat, kakut ja henkilökunnan samalla varauksella. Jo alusta asti meille tuli tunne, että olemme hyvissä käsissä. Laura ja Juha toivat tilaan omat alkoholijuomat, mutta juhlapaikan suosituksesta he varasivat floristin käyttöönsä. Pöytäkukkien lisäksi hän teki parille kaikki kukat kimpuista vieheisiin. Suunnitteluaikana Villa Sofian väki oli mukana aktiivisesti, mikä vähensi parin jännitystä ja stressiä.– Tuntui hyvältä suunnitella juhlaa ammattilaisten kanssa. Ja hääpäivään saimme valmistautua rauhassa, kun juhlapaikan henkilökunta laittoi kattaukset, kukat ja koristeet valmiiksi.
Teksti Tanja Hakala
Juttu on julkaistu aiemmin Häät-lehden numerossa 1/2021.
Muokattu: 9.4.2024
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Näiden tietojen avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Hyödynnämme myös analytiikkaa raportoinnissa sekä kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Häät-verkkopalveluille on myönnetty kertova Avainlippu-tunnus.
Valitsemalla ”Hyväksy” annat suostumuksesi siihen, että Häät-verkkopalvelut teknologiakumppaneineen tallentaa ja käyttää tunnisteita edellä mainittuihin tarkoituksiin ja käsittelee niiden avulla kerättyjä tietoja markkinoinnin ja mainonnan kohdentamiseen. Osa Häät- verkkopalveluiden tallentamista tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi. Lupasi koskee palveluita haat.fi ja haamessutnetissa.fi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen. Käyttämämme analytiikka-työkalut ovat : Google Analytics, Hotjar, Clarity ja Insight Pixel.