Häät.fi uudistui! Jatka etusivulle tästä
Osallistu kilpailuun: Paikoillanne – Valmiit – VOITA!
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Kuva Roosa K. Photography
Viimeistään koronan myötä kaksiosaiset hääjuhlat, joissa vihkiminen on jo hoidettu ja varsinainen hääjuhlat on vielä edessä ovat yleistyneet. Miten ja millä eri tavoin hääjuhlan voi tällaisessa tilanteessa aloittaa?
Yhä useampi hääpari on viime vuosina päättänyt mm. pandemian tuomasta pakosta jotuen tai omasta aloitteestaan jakaa hääjuhlansa kahteen osaan: erilliseen vihkimiseen sekä myöhemmin järjestettävään, isompaan hääjuhlaan.
Tällainen kahden juhlan taktiikka voi helpottaa häästressiä. Pienet juhlat antavat lempeän sysäyksen häähumuun ja samalla saat lisäaikaa isojen juhlien suunnitteluun!
Vihkiseremonian poistuminen varsinaisista hääjuhlista voi tuntua, että jää tuntuva aukko hääjuhlapäivän ohjelmaan. Onneksi tarjolla on liuta vaihtoehtoja, joilla kaksi eri juhlaa saa nivottua yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Olisiko näistä neljästä vaihtoehdosta joku sopivin juuri teille?
Juhlapäivän voi aloittaa seremonialla, esimerkiksi avioliiton siunauksella kirkossa tai uusimalla vihkivalat juhlapaikalla. Tunnelmallinen seremonia voi mukailla vihkitilaisuutta niin autenttisesti tai löyhästi kuin haluatte.
Jos haluatte päästä nopeasti juhlimaan itse päivää, voitte onnittelumaljojen jälkeen katsoa koosteen vihkiseremoniasta videon tai diakuvaesityksen muodossa. Vihkimisen tunnelma välittyy varmasti vieraille, ja he pääsevät osaltaan kokemaan ja elämään vihkipäivää uudelleen teidän kanssanne. Videon tai kuvakoosteen jälkeen hääpari voisi toivottaa vieraat tervetulleiksi lyhyellä puheella, jonka jälkeen juhlat voivat virallisesti alkaa!
Vihkiseremonian järjestäminen erikseen voi poistaa juhlaan liittyviä paineita, jos viralliset tapahtumat jännittävät ja mietityttävät hääparia. Näin hääjuhlaan jää vain hauskanpito! Kun juhlat alkavat aikaisemmin ja aikatauluun saa lisää väljyyttä, sekä hääpari että vieraat saavat nauttia juhlista pidempään ja rennommalla otteella.
Jos muodollisuudet eivät nappaa, voitte vaihtaa hääjuhlaa mukailevan ohjelman avio-onnea juhlistaviin bileisiin, joissa päivä korkataan alkumaljojen jälkeen korealla bändillä, näyttävillä cocktail-tarjoiluilla ja menevillä tansseilla. Väliin voi ujuttaa häihin viittaavia ohjelmanumeroja kuten kenkäleikkiä, puheita tai kimpun heittoa. Vuosisadan bileet eivät varmasti jää unholaan!
Jos oman seremonian suunnittelu kiinnostaa, pyydä häätiimi mukaan ideoimaan seremoniaa, joka olisi juuri teidän näköinen! Etsikää inspiraatiota ensitreffeiltä, kosinnasta, tärkeistä tapahtumista ja kauniista hetkistä, jotka ovat painuneet teidän molempien mieleen.
Teksti Mia MakkonenKuva Roosa K. Photography
Juttu on julkaistu aiemmin Häät-lehden numerossa 2/2021.
Häät-lehden voi lukea ja tutustua sisältöön kätevästi näköislehtenä Issuu.comissa.
Muokattu: 30.6.2023
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Näiden tietojen avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Hyödynnämme myös analytiikkaa raportoinnissa sekä kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Häät-verkkopalveluille on myönnetty kertova Avainlippu-tunnus.
Valitsemalla ”Hyväksy” annat suostumuksesi siihen, että Häät-verkkopalvelut teknologiakumppaneineen tallentaa ja käyttää tunnisteita edellä mainittuihin tarkoituksiin ja käsittelee niiden avulla kerättyjä tietoja markkinoinnin ja mainonnan kohdentamiseen. Osa Häät- verkkopalveluiden tallentamista tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi. Lupasi koskee palveluita haat.fi ja haamessutnetissa.fi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen. Käyttämämme analytiikka-työkalut ovat : Google Analytics, Hotjar, Clarity ja Insight Pixel.